Puulattioiden hionnat ja lakkaukset huolellisesti

Lattia kauniiseen kuntoon
Puulattiasta, esimerkiksi lautalattiasta tai parketista, saa kauniin ja siistin kunnostamalla. Uudistamme vanhat puulattiat hiomalla ja pintakäsittelemällä ne huolellisesti. Voimme samalla sävyttää hiotun lattian toiveidesi mukaisesti.
Lattian kunnostaminen on ekologinen vaihtoehto, sillä siihen ei tarvita uusia puita, eikä jätettä synny siten kuin vanhan lattian poistamisesta. Kunnostaminen on myös taloudellisesti järkevää. Lattian kunnostamisen tarkemman hinnan saat selville ottamatta meihin yhteyttä. Hintaan vaikuttavat esimerkiksi käsiteltävä pinta-ala ja valittu pintakäsittely.
Milloin lattia kannattaa kunnostaa?
Puulattian kunnostaminen tulee ajankohtaiseksi, kun lattian kulunut pinta ja epätasaisuudet alkavat häiritä omaa silmää. Lattian pintaan voi ajan kuluessa ilmaantua isompiakin naarmuja tai tummentumia. Kulunut pinta voi tuntua myös työläämmältä puhdistaa.
Parkettilattian voi yleensä hioa ja kunnostaa 1−3 kertaa, parketin tyypistä riippuen. Autamme arvioimaan tilanteen. Ota siis yhteyttä ja kysy lisää!
Myös uudet lattiat
Asennamme myös uudet parketti- ja vinyylilattiat ammattitaidolla. Autamme sinua tarvittaessa valitsemaan tarpeisiisi sopivan vaihtoehdon:
- Vinyylilattiat tehdään vinyylipintaisista lattiamateriaaleista. Niiden etuna on hyvä akustiikka, kestävyys ja mukavuus jalan alla.
- Tarjolla on useita kauniita ja kestäviä parketteja. Voit valita mosaiikki-, sauva- ja lautaparkettien välillä.
Teemme uudet lattiat avaimet käteen -palveluna. Saat meiltä siis kaikki tarvittavat materiaalit, työt ja kohteen siistimisen työn päätteeksi.
Kunnostus vai uuden asennus?
Pohditko, pitäisikö vanha lattia kunnostaa vai asentaa kokonaan uusi lattia? Vastaus riippuu siitä, mitä toivot lattialtasi.
Kun kunnostamme puulattiasi, kolot ja naarmut häviävät, sävy päivittyy, ja lattia on kokonaisilmeeltään raikkaampi. Jos haluat kuitenkin täysin uutta vastaavan lattian, voi lattian vaihtaminen olla parempi vaihtoehto. Ota yhteyttä ja pyydä meiltä tarjous lattia-asennukselle!
Hiomme ja lakkaamme puulattiat kaikkialla Etelä-Suomen alueella.
Saat ilmeeltään raikkaamman ja helposti siistinä pidettävän lattian.

